Sua vain yli kaiken mä rakastan, sinä taivaani päällä maan. Minä maiset murheeni unohdan, sinisilmiis kun katsoa saan.

Skipatkaa tää postaus, jos ei kiinnosta taas kuunnella mua ja mun Jari höpötyksiä. 

Rupesin tossa äskön miettimään, että mitä jos en ois ikinä löytänytkää Jaria..? Oisinko nytki pää kolmantena jalkana menossa joihinki bileisiin? Kiinnostasko mua koulu enemmän vai vähemmän?
Sitä on mahdotonta tietää.  Jos totta puhutaan, en ees haluais tietää, missä olisin ja kenen kanssa tällä hetkellä.  

Kohta loppuu vuosi 2013. Tapasin Jarin kunnolla helmikuussa. Se tuntu iha oudolta, ihan ku oisin ollu jossain unessa. Jarin oli ku luotu mulle. Muistan ne maaliskuun illat, ku eilisen. Joka ilta ku jari tuli yöksi, itkin salaa. Itkin sitä, kuinka se mut viikon tai kuukauden päästä jättää ja sanoo, että oon ollu sille pelkkä laastari. Joskus Jari heräs ja kysy et mikä on?  No eihä se mua tuntenu sillon vielä kunnolla ja koska nukuin siihen selin, nii helppoha sille oli sanoo et mulla on vähä vaa flunssanen olo.. Itkin myös kaikkina muinaki iltoina ku olin yksin. Ensimmäiset kaks kuukautta oli mulle iltasin semmosta tuskaa, että pelkäsin iltoja, en halunnu että tulee yö. Puhuttii tosi paljo puhelimessa Jarin kans varsinki just ennen nukkumaan menoo.

Kuukaudet kulu ja meidän suhde muuttu kokoajan vakavemmaksi. Jari rupes esittelee mua sen sisaruksille, minä käytin sitä iskällä näytillä. Jari rupes olee arkena yötä, viikoloput kokonaan. Kaikki vaan tuntuu niin täydelliseltä.  Jari on tehny mun vuodesta täydellisen. Tammikuusta en muista mitään muutaku et olin sairaana, ravasin lääkärissä ja söin antibiootteja. Muuten koko vuosi, on ollu aivan taivaallista Jarin kanssa.

Kesällä ku makasin monta päivää oyssisa ja sieltä ku pääsin, olin ihan kuollu. En ollu syöny kolmeen päivään ku jonku 4 leipää ja yhen jogurtin. Kaiken nesteen sain tipan kautta, koska en pystyny juomaan niin paljoa, mitä mun ois pitäny. Selkäydinpunktion jälkeen makasin seuraavat 2 viikkoa. Jari siltiki näytti, että se rakastaa mua. Se kävi kahtoo mua ainaku vaan voi. Äitillä alko just pahimpaan aikaan työt. Sinä yönä ku jouduin sairaalaan, äiti oli alottanu samana päivänä työt. Mulla oli tosi kovat lääkitykset. Söin 11 tablettia päivässä. Kukaan ei vaan voi tajuta, kuin kauhiaa on kärsiä selkäydinpunktion jälkeisestä pää kivusta, ellei sitä itse ole kokenut. Jos meinaakaan nousta ylös, oksettaa ja tuntuu et pääsä räjähtää pommi. Mutta se oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä käyä kusella tai koittaa mennä yksin suihkuun. Suihkuunki ku meni, nii saatto siinä kymmenen minuutin aikana oksentaa sen 3-4 kertaa. Syöminen oli vaikiaa, en pystyny todellakaan nousemaa syömään ja sillon mun ruokahaluki oli jossai kivenalla. Muistan kuinka huolissaa Jari oli musta. Se istu meijän sängyn reunalla ja koitti syöttää mulle pilttiä, banaania ja kaikki mitä ei tarvinu purra, ainakaan paljo. En syöny paljo mitään. Lääkkeet kai multa kaiken ruokahalunki vei ja luulin tietäväni et jos pistän jotai muuta ku lääkkeitä suuhun, oksennan ne ulos. Jari huolehti musta niin kauan ku vaan tarve vaati. Joka yö se heräs antaa mulle lääkkeet, se teki kaiken että mulla oli hyvä olla. Jos jaria ei olis, oisin joutunu jäämään sairaalaan koska kukaan muu ei ois voinu huolehtia musta 24/7. Kukaan ei voi ikinä tajuta kui kiitollinen ja onnellinen oon Jarista.

Oulun reissun jälkeen, ei menny kovin kauaa, että olin taas sairaana. Mulla oli kuumetta 40 astetta.. Se veti musta viimesekki mehut, makasin vaan sängyssä. Välillä mulla oli kolme peittoo päällekkäi ja välillä valitin kuumuutta. Syöminen oli taas kerran tuskaa. Ekan päivän makasin yksin kotona, sitte en enää yksin kertasesti saanu ees ihtiäni jääkaapille hakee ruokaa, joten oli pakko soittaa Jari taas passaa mua. No Jari passas mua aivan kokoajan. Se syötti mulle pilttejä, koska olin nii voimaton että en jaksanu pureskella yhtään. Mää vaan makasin. Sillon mää tajusin että jos en saa nestettä alas, joudun takas sairaalaan ja tippaan. Äiti aina aamusin teki listan, mihin aikaan mulle saa antaa lisää lääkkeitä, paljoko pitää tiettyyn kellonaikaan olla pillimehuja juotuna. Äiti huolehti kaikesta mistä vaan pysty ja  oli niin kiitollinen Jarille että se taas passas mua ja mun ei tarvinu lähtä sairaalaan. Luulempa että oisin tuollonki joutunu sairaalaan, ilman Jaria. Ihan vaan sen takia, että en pystyny ite ees nostaa pillimehua..

Loppuviikosta mulla rupes kuume hellittää ja Jarilla se tauti sitte tuli päälle. En menny kouluun koska halusin hoitaa Jarin ja korvata ees vähä, sitä kaikkea mitä se oli mulle tehny. Jarilla oli yöllä aina pahimmillaan kuume ja ainaku kuume laski se hikoili niin paljon että sängy oli iha märkä. Halusin että Jarilla on paras mahollinen olla ja päästin sen mun puolelle ja menin ihte Jarin puolelle. Tein kaikkeni että sillä oli hyvä olla. Aamulla oli aina se lakanan vaihto rumba ja se ei oo mitää hauskinta touhu koska meillä on toi tupla täkki. Mutta minä en pistäny vastaa, oliha Jari jo kaks viikkoo sen tehny joka aamu.. Jarin äiti soitti ja kysy et tulisko se kotia sairastamaan. Jari oli niin väsyny ja huonovointine, että sen viimesetki voimat ois menny siinä, ku sen ois pitäny pukia tuhosti vaatteita, mennä autoon ja kotiin.
Sitte kukapa sille ois yöllä vaihtanu lakanat tai aamulla? Se jäi vielä yheks yöksi ja päiväksi mun passattavaksi. Mun mielestä se oli järkevin niin, koska minä kuitenki olin se joka oli koko vuorokauden ympäri jarin käytettävisä. Ja mua rupes mietityttää että jos se ois menny kotiin niin ei Jari ois jaksanu huutaa toiseen päähän taloo et tuokaa lääkettä, mulla on nälkä, lakanat pitää vaihtaa. En halua mitenkää ylistää itteeni ja halveksua muita, mutta kuitenki mää olin aivan koko vuorokauden ympäri Jaria varten. Koulusta tuli paljo poissaoloja, mutta sillon en aatellu sitä yhtää, koska Jari on kuitenki se maailman tärkein mulle.

Nyt ollaan molemmat oltu ihmeen kauan terveenä ja hyvä niin. Meillä on jarin kans kaikki niin hyvin! Haluaisin vaan nukkua joka ilta jarin kainalossa ja joka aamu herätä jarin vierestä. En tiiä mitä tänäki aamuna oisin tehny jos Jari ei ois ollu vieresä.. Näin taas painajaista sodasta. Olin aamulla pyöriny ja porkinu ja hokenu jotai ei saa, ei älkää, eiii ja heräsin siihen ku jari oli nostamassa mua syliin. En enää sen jälkee halunnu nukkua joten herättii sitte puoli yheksältä ja katottiin salkkarit katsomosta. Käytiin iskällä ja katottiin leffoja, nukuttiin päikkärit ja puhuttu kaikesta taivaan ja maan välillä.

Haluaisin jo iha hirveeesti muuttaa Jarin kans yhteen. Mutta toisaalta ois kiva asua kotona niin kauan että on opiskelut loppu, mutta tuntuu toivottomalta oottaa sitä että Jari täyttää 18. Mutta kaikki aikanaan ja mitehä sitä joskus tullu ihtekki sanottua, että hyvää kannataa odottaa(;  En tältä maailmalta muuta oota ku että Jari on aina mun, muutetaan yhteen, mennään joskus kihloihin ja naimisiin. Saan lapsia jotka syntyy terveenä.

Kuvat on otettu weheartit.com

Ensimmäisellä askeleella ajattelin vain sinua. Toisella kuuntelin sinua. Kolmannella otin kädestäsi kiinni. Neljännellä katsoin sinua silmiin. Viidennellä uskoin meihin. Kuudennella suutelin sinua. Seitsemännellä sanoin sen vihdoin. Kahdeksannella sinä hymyilit. Yhdeksännellä halasimme, kymmenennellä olimme yhdessä.
Jari rakastan sua, nyt ja aina!♥